Teemu Leinonen esittää Puheenvuorossaan (Verkostot ja oppiminen tulevaisuudessa, 22.4.2010) Ahlmanin (1939) "Hyvän välineen neljä kriteeriä"

1. Suorittaa juuri sen tehtävän mihin se on aiottu
2. Käyttää mahdollisimman vähän energiaa
3. Toteuttaa tehtävänsä nopeasti
4. Ei aiheuta mielipahaa: sivu-,lisä- tai jälkivaikutuksia

En koe oppineeni kurssilla juurikaan mitään uutta, mutta koin myös ettei kurssi niinkään palvele itseäni taustojen takia. Jouduin kuitenkin myös kohtaamaan itselleni pelottavan asian, nimittäin digitaalisen vaikuttamisen, blogien kirjoittamisen, joka on vaikeampaa kuin olisin ikinä uskonut. Jollen olisi käynyt lukiota IT-linjalla uskoisin että olisin saanut kurssilta enemmän irti. Jos ajattelen että kurssi on suunnattu "Vähän mediaa käyttäville" (Onko niitäkin muka?) uskon, että kurssissa käsiteltiin mediaa riittävän syvällisesti, ja eri näkökulmista. Kurssi siis luultavasti suoritti tehtävän johon se oli tarkoitettu, eli tutustutti kasvatustieteilijöitä meitä ympäröivään mediaan, sen käyttöön, ja sen "teoreettiseen taustaan".

Koen että kurssi oli energiatehokasta, sillä sen suorittamiseksi minun ei tarvinnut käydä kirjastossa, tai luennoilla, vaan kaikki materiaali oli saatavilla netistä, joka myös sopii kurssin teemaan. Kurssillä pyydetyt tehtävät eivät olleet liian raskaita, vaan kurssin aikana sai tutustua lukuisiin erilaisiin, ja mielenkiintoisiin, blogiteksteihin sekä uutisiin. Huomasin itsestäni myös jälleen kerran sen miten markkinoinnilla ja käytettävyydellä on vaikutuksensa. Yritin aina ensimmäisenä hakea "uutiseni" tehtäviä varten iltalehdestä, mutta huomasin saavani aikaan parempia tuloksia, ja tekstejä, jos käytin "oikeita uutiskanavia", kuten Yleä.

Rajallisen ajan ansiosta kurssi toteuttaa tehtävänsä nopeasti. Kun on kiire tehdä asioita, asiat tulee opittua kiireellä.En ole tottunut työskentelemään ryhmässä. Vielä vähemmän olen tottunut työskentelemään digitaalisessa ympäristössä. Kuten Kirsti Lonka esittelee diginatiiveja blogitekstissään (Diginatiiveja ja digisiirtolaisia, 3.9.2013) olen itsekin tottunut käyttämään tietokonetta lähinnä viihdekäytössä, ainakin viime aikoina.  Nyt minun oli pakko mukautua ja poistua mukavuusalueeltani, ja opetella tekemään töitä ryhmässä digitaalisessa ympäristössä. Se kuinka kauan tämä oppi kestää, on aivan toinen asia, mutta ensi kerralla se ei sentään ole aivan uuden uutta.

Kurssi ei aiheuttanut mielipahaa. Ryhmätyöskentely sujui omassa ryhmässäni jouhevasti ja jokainen teki osansa. Tiedostan kyllä sen, että jokainen ei ollut välttämättä yhtä onnekas kuin minä. Kurssin tehtävänannot olivat riittävän selkeästi esitelty, ja tarvittava materiaali oli serkeästi merkattu. Ainoat murheet eli "kiire" oli itseaiheutettuja, eikä siitä voi syyttää kurssia. Ei Ikeallekaan voi palauttaa pöytää, joka ei pysy kasassa, koska et ole kiinnittänyt jalkoja.

Kurssi herätti minut siihen, että en ole sinut digitaalisen vaikuttamisen kanssa. En koe tarpeellisena tuoda omia mielipiteitäni internettiin, sillä joku toinen, minua paljon älykkäämpi, on yleensä sanonut asiat jo kertaalleen. Oppisin myös sen, että vaikka nautin digitaalisesta mediasta en välitä sen suuremmin sosiaalisesta mediasta. Käytän twitteriä lähinnä minua kiinnostavien asioiden seuraamiseen, mutta en "kuulumisteni" julkituomiseen. Twitterin käyttämistä suosin vielä vähemmän ilmaisukanavana, koska 180 merkillä ei kykene tuottamaan minkäänlaista loogista argumenttia. En pidä Facebookin passivoivasta vaikutuksesta kaverisuhteisiini, vaan suosin enemmän videopelejä kavereideni kanssa kommunikoimiseen.

Todennäköisesti hyödynnän digitaalisia medioita oppimiseni tukena samalla tavalla kuin aiemmin. Haen internetistä tietoa, oppimateriaaleja, ja mielenkiintoisia artikkeileita. Sosiaalista mediaa käytän lähinnä tiedon levittämiseen/hakemiseen luokanopettaja ryhmän sisällä, ja opinnoista keskustelemiseen muiden opiskelijoiden kanssa. Interaktiivista mediaa käytän jatkossakin paristojen lataamiseen.

Joskus paristojen lataaminen vaatii intensiivistä digitaalisen median kulutusta.

Onnittelut uudesta blogistasi!

Tämä on esimerkkiartikkeli. Uutta sisältöä voit luoda blogin hallinnan kautta. Voit poistaa tämän artikkelin artikkeliarkiston kautta.

Kun kävin ala-astetta, mediallinen kasvatus oli täysin lapsen kengissä. Tietokoneluokka oli kouluumme juuri rakennettu, ja koneet pyörivät Windows 98:lla. Yhteistä opettajilla ja oppilailla oli se että kukaan ei tiennyt mitä ihmettä näillä pärisevillä häkkyröillä tehdään. Tietokoneet kuvastivat opettajille lähinnä erilaista kirjoituskonetta. Kenelläkään ei tullut mieleenkään että vaivaisessa kymmenessä vuodessa tietotekninen osaaminen olisi käytännössä katsoen pakollista jokaisella elämän osa-alueella.

Kriittisimmän vaiheen, eli varhaislapsuuden media opetuksesta muistan vain sen että koulussa varoteltiin "Ei saa tavata ketään kehen on tutustunut internetissä." ja "Älä kerro mitään itsestäsi netissä, sillä et voi tietää ketä toinen osapuoli on." Vääremmässä opetus ei oikeastaan olisi voinutkaan olla. Nykyaikana pidetään kummallisena jos et ole esimerkiksi facebookissa, jossa ilman asetusten säätelyä olet automaattisesti nähtävissä henkilöille joita et edes tunne. Pelkkä kuvasi ja nimesi altistaa sinut identiteettivarkauksille, ja näitä ei voi juurikaan peitellä. Sosiaalinen media on ääritapauksissa johtanut työpaikan menetyksiin, kun "sairastavat" ovat lisäilleet (joskus vanhoja) bilekuviaan facebookkiin. 

Kukaan ei voi kuitenkaan kieltää sosiaalisen median positiivisia puolia. Allerkijoittanut on saanut internetin kautta lukuisia uusia ystäviä, tyttöystävän ja kykenee pitämään yhteyttä ystäviinsä joiden kanssa ei ole mahdollista pitää fyysisesti yhteyttä. Joskin internetissä ollessa on erityisen tärkeää kehitellä uusia keinoja toimia ystäviensä kanssa. En pidä Facebookista sen passivoivan vaikutuksen takia. Kun kaikki lukee facebookissa, tuntuu turhalta kysyä "Mitä sinulle kuuluu", ja kuulla sama sepustus jonka luin kaksi päivää takaperin. Facebook informoi minua siitä mitä kaverini tekee, mutta poistaa kiinnostuksen. Ystäväni tunnetilat on vain tekstiä seinällä. Oma ratkaisuni yhteyden pitämiseen ovat olleet videopelit, pelin ohella koemme yhteenkuulumisen tunnetta, pidämme hauskaa, ja jutustelemme samaa aikaa niitä näitä, koen laajemman tunteiden kirjon kuin Facebookissa ikinä.Siitä huolimatta että tiedämme mitä ystävillemme kuuluu lähes mihin kellonaikaan tahansa, koen sosiaalisen median hirmu yksinäiseksi, ja sen puolet sekä hirmu negatiivisiksi että positiivisiksi

Toivottavasti tulevana kansan kynttilänä minun pitää kouluttaa ja opettaa eri ikäisiä ihmisiä käsittelemään mediaa sen moninaisissa eri muodoissa, mistä tiedän mitä opettaa? Koen että haluan opettaa yleistä nettietikettiä. Sovellukset ja palvelut muuttuvat niin nopeaa etten pysy itsekään niiden perässä, ja jos opetan sovelluksia niin ne ovat luultavasti vanhentuneita kun tietoa tarvittaisiin. Sen sijaan haluan painottaa ihmisten kykyä löytää verkostoitumistapoja, jotka eivät passivoisi käyttäjää, ja epäinhimillistäisi käyttäjää toisessa päässä.